1.4. Kevään ensimmäinen pysähdys Lappeenrannan Toikansuon kompostialueelle, jossa tavoitteena bongata kompostikasoilla pyörinyt pieni pulmusparvi. Portin kupeen pienen koivun käppänään pyrähti heti ekvään toinen pikkutikka koiras. Kompostikasan suurehkosta viherpeippoparvesta löytyi nopeasti kolme pulmusta. Paikalla lisäksi kevään ensimmäiset kiurut, jotka nousivat aika-ajoin lentoon ja palasivat kasojen päälle. Parvi siirtyi yllättäen läheiseen pajukkoon. Kävin lintuja läpi kiikareilla, kun viherpeipot pyrähtivät taas lentoon. Pelästymisen syy selvisi kun tuulihaukka suhahti nopeasti kompostikasojen vieritse. Toikansuon suoralta varisten seasta aivan tienvierestä löytyi vielä mustavaris.

3.4.Pappilanniemessä etsimässä uusia vuodareita Kaukaan sulasta. Lämpötila oli +4 astetta ja sää sateinen ja sumuinen. Näkyvyys oli melko heikkoa eikä nopealla ihmettelyllä löytynyt mitään isokoskeloita, heinaria ja harmaalokkeja kummempaa. Pappilanniemestä matka jatkui jälleen Toikansuolle. Hyötypaperin kohdalla hiljensimme hieman vauhtia jos mustavaris olisi ollut nähyvissä. Jostain sulan ojan kupeesta nousi lentoon pikkulintu, joka jäi situmaan tienreunan kaiteelle aivan auton lähelle. Mustaleppälintu! Se keikautti kerran pyrstöään ja pyrähdi takana olevan aidan viereiseen pajun juureen. Siitä se siirtyi aidan ali Hyötypaperin pihassa oleville romukasoille, joista sen löytäminen tieltäkäsin oli liki mahdottomuus. Harmillisesti lintu ehti olla näkyvissä vain hetken ja valokuva jäi saamatta. Lintu oli naaras-pukuinen. Itse kompostikentällä ei mitään mainittavampaa näkynyt. Kymmenkunta töyhtöhyyppää tosin lensi altaiden suuntaan. Paluumatkalla Sammonlahdessa tienvierestä nousi lentoon rastas, joka nopeasti nähtynä muistutti laulurastasta, mutta tilanne oli niin nopea, ettei varmaa määristystä saanut.  

Kaukaan lauhdesula