Lauantaina ihailtiin Isosuolla kaartelevaa mehiläishaukkaa ja kurkea.

Kurki

Mehiläishaukka

Suon reunassa oli myös yksi pyy ja kolme kalasääskeä. Kalasääskien komea risupesä näkyi myös suon keskellä olevan männyn latvassa.

Puurijärven puolella lokkeja ja vesilintuja oli runsaasti kaislikon rikkomassa järvessä.

Joidenkin tietojen mukaan Suomen suurin lintutorni näkyy kuvan vasemmassa laidassa.

Vesilintujen ja lokkien seasta löytyi yllättäen myös hieman erilainen ruokailija kun järven keskellä kahlaili hirvi. Sekin haki vilvoitusta kuumasta kesäpäivästä ja ruoaksi tuoreita vesikasvien versoja.

Hirvi

Kirkkaassa auringossa tämä ruskosuohaukka meinasi ensin määrittyä sinisuohaukaksi. Muita Puurijärven lajeja mm. härkälintu, harmaahaikara, tuulihaukka, taivaanvuohi, keltavästäräkki ja pikkulokkeja.

 

Pitkoispuilla köllötteli muutama sisilisko

Sunnuntaiaamuna aikaisin Porin lintupaikkoja kiertelemään. Aamulla ensin miljoonia hyttysiä vältellen Yyterin lietteille tarkistamaan kahlaajatilanne. Ensimmäisenä putkeen osui tornin etualalla elikseksi, Siperian tundran kasvatti, koiras tundrakurmitsa. Sillä oli vielä kevätmuutto kesken, samoin kuin tylliparvella. Paikallisina kahlaajina löytyi pikkutylli, punajalkaviklo, meriharakka ja suokukkoja. Syysmuuton taas olivat aloittaneet jo kaksi isokuovi naarasta, neljä mustaviklo naarasta ja yksi valkoviklo.

Komea koiras tundrakurmitsa.

Tämän jälkeen kävimme tutustumassa Teemuluodon tornista avautuvaan näkymään kokemäenjoen suistoon. Siellä joitakin perus kahlureita ja sorsia. Myös useita harmaahaikaroita ja ruskosuohaukka pari. Äänessä rantapensaikossa mm. satakieli, punavarpunen, viitakerttunen ja mustapääkerttu.

Kokemäenjoen suisto

Päivän viimeinen reissu helteen ja hyttysten piinatessa tehtiin tämän vuoden tornientaiston voittaja torniin Leveäkarille.

Siellä vuodariksi löytyi pikkulepinkäinen. Paikalla runsaasti tavikoiraita, joiden seasta löytyi yksi heinätavi.

Taveja ja heinätavi (uimassa toinen lintu oikealta)

Näkymää leveäkarin tornista. Tornin alapuolella oli ylämaankarjaa pitämässä rantaniittyjä kunnossa.

Heinäsorsan poikaset alkavat olla jo näihin aikoihin isoja. Myös kottaraisen poikaset olivat lähteneet pesistä ja alkoivat parveutua. Pesärosvot ja vaarat vaanivat kuitenkin jokapuolella elämän alkutaipaleella olevia linnunpoikia. Tämä naurulokin muna oli rosvottu pesästä jo ennen kuin poikanen oli kunnolla alkanut edes kehittyä. Ilmeisesti tästä sai arvokasta proteiinia joko variksen tai harakanpoikanen.

Naurulokin muna

Västäräkillä oli pesä jossakin tornn rakenteissa ja matoja oli tänään tarjolla. Myös tikanpoikasten kikitystä kuului monin paikoin kun ne ylettyvät jo kurkistelemaan pesäkoloistaan.

Harjavallassa keskellä peltoja tiellä seisoi meriharakka. Lähempänä paljastui, että sen toinen poikanen oli juuri liiskaantunut auton alle ja toinen seisoi jähmettyneenä keskellä tietä ja meinasi jäädä toisen auton alle. Pysäytimme auton ja ohjasimme poikasen turvallisempaan paikkaan tien penkalle. Toivottavasti emo osasi johdattaa sen vähän parempaan paikkaan. Lieko emo sekoittanut rantakallion asfalttitiehen. Myös töyhtöhyypän pieniä poikasia toikkaroi vaarallisen näköisesti tienpientareilla.

Kahden päivän retkien lajisaldoksi muodostui 92 lajia.