Lahes kuukauden tauon jälkeen ehti viimein tekemään pienen kierroksen marraskuisilla lintupaikoilla. Pihasta näkyi varis, harakka, tilhi, sini- ja talitiainen. Aamulla lämpötila näytti noin 2 astetta ja pohjoistuulta. Taivas oli pilvessä, mutta antoi pieniä viitteitä aurinkoisesta iltapäivästä.

Ensimmäiseksi vesilintutilanteen tarkistus Iidesjärvellä. Paikallisina vesilintuina 2+2 heinäsorsaa, 23 isokoskeloa (valtaosa koiraita) ja kaksi telkkää. Pieni parvi vihervarpusia pyöri lähipuissa. Suoraan järven yli tornille puhaltanut tuuli sai nopeasti näpit jäätymään eikä keväiseltä kalskahtanut varisten raakunta juurikaan lämmittänyt. Kuvan etualan lampareessa muuten mulahti valtavan kokoinen kala (karppi?). Ei ihme, että kesällä kalasääski kävi tsekkaamassa rantamatalat säännöllisin väliajoin. 

Seuraavaksi syys-talvi viikonloppujen vakioreitti eli Suolijärven kierros. Varjoisat sammalpainanteet olivat keränneet erikosesti paksun kuurakerroksen. Viime vuonna tähän aikaan oli maa jo reilusti valkoinen. Talventuloa ihmetellessäni taivaalta ropisi pieni vesikuuro.  

Suolijärven sammaleiset rantakalliot luovat salaperäisen peikkometsän tunnelmaa. Joku neropää oli tosin käynyt tussaamassa piirroskuvia kallioihin ja kelopuihin. 

Suolijärven ruokinnalla oli jo talipalloja ja siemeniä automaatissa. Ripustin itsekin yhden talipötkön kuusen oksalle, koska alkuviikoksi oli luvattu ensimmäiset lumisateet. Hyvä että ehti edes ripustaan pötkön puuhun ennen kuin ensimmäinen kuusitiainen oli takomassa rasvaa.

Valtaosa ruokinnan reilusta parista kymmenestä tintistä oli kuusi- ja hömötinttejä. Myös muutama tali- ja sinitiainen mahtui mukaan. Kauempaa metsästä kuului punatulkkujen ja töyhtötiaisten ääntelyä, niitä ei ilmeisesti valmisruoka vielä kiinnostanut.

Hämärä kuusimetsä ja hömötiainen ovat erottamaton yhdistelmä. Valokuvaus oli jälleen totutun haasteellista heikossa valossa.

Muutama orava veteli hyvällä ruokahalulla siemeniä ja jemmaili niitä lähimaastoon.Tämä kaveri oli hauskan näköinen kun se oli melko isokokoinen ja paksuturkkinen, mutta pää ja lyhyet korvatöyhdöt toivat mieleen tämän vuotisen poikasen.