Olin töiden takia melkein koko viikon Lappeenrannassa. Sinne asti oli saapunut jo tilhi- ja punatulkkuparvia. Aamulla työmatkalla kuulin vielä laulavan tiltaltin ja näin yhden käpylintuparven. Työpaikan ikkunasta harmaassa aamussa hääräsi pyrstötiaisparvi.

Keskiviikkona 10.10. Näkyi taivaalla myötätuulessa useita hanhiparvia päivänmittaa. Töiden jälkeen kun pääsin viimein ulos suihki hanhiparvia tasaisena syöttönä. Päätin mennä "Iltatähden rantaan" katsomaan menoa tihkusateiselle Saimaalle.. Parvia tuli suoraan yli mukavia määriä ja suurin osa linnuista oli "kiljahtelusta" päätellen tundrahanhia. Jälkikäteen kuultuna päivä oli kuulemma harvinaisen kova tundrahanhien muuttopäivä Suomessa. Yleensä ko. veijarit menevät selvästi Venäjän puolelta. Valkkareita oli jokunen seassa ja muutama komea alliparvikin ylitti havaintopaikan. Havaintopaikan tuntumassa kävi pyörähtämässä myös närhi ja laulurastas. Vielä illalla pimeässä kuului taivaalta taukoamaton tundrahanhien kiljunta. Seuraavana aamuna ehdin nähdä vielä muutaman hanhiparven ja joutsenparven. Paljaalla silmällä ei joutsenista varmuutta saanut, mutta luultavasti laulujoutsenten mukana meni pieneimpiä pikkujoutsenia. Perjantaina 12.10. Elimäen pellot olivat lähes kokonaan tyhjenneet valkkareista. Vielä 9.10. autonikkunasta näkyi samalla paikalla tuhatpäisiä parvia.

Tänään aloitin aamuni Laajalahden kierroksella. Jo pyöräillessäni rantaa kohden kuulin kovaa mustarastaiden varoittelua. Ne pitivät samaa kipakkaa ääntä kuin talvella varpuspöllön ollessa paikalla. Ajoin pyörän tuttuun paikkaan ja lähdin kävelemään kohden ääntä. Pitkospuiden päässä olevissa pajuissa oli arviolta 30 mustarastasta, muutama räkätti ja tiainen. Kaikki varoittelivat ankarasti ja ajattelin olisiko pensaan juurella kissa tjsp. Ihmettelin 5 m päässä pensaasta, mutta en nähnyt mitään ihmeellistä. Pienen odottelun jälkeen koko parvi kohahti ja jostain pensaan juurelta nousi helmipöllö! Se lensi pienen matkaa ja katosi kuusikkoon. En löytänyt sitä enää uudelleen ja rastaatkin tuntuivat kadottaneen sen.

Jatkoin tästä Elfvikin torniin, missä aamu valkeni erittäin kauniina.

Laajalahti Elfvikin tornista.

Jokunen harmaahaikara päivysti yhä lahdella.

Eteen pöllähti myös mukava 10 lapasorsan parvi.

Taivaalla lenteli suuria rastasparvia. Pääosin räkättejä, mutta seassa myös ainakin yksi punakylki- ja kulorastas. Lisäksi tännekin oli ilmestynyt urpiais-, tilhi- ja punatulkkuparvia.

Laajalahden keskellä olevat kivet ovat merimetsojen suosiossa. Samalla paikalla on melkein aina myös jonkun kalamiehen verkot.

Kuulin torniin tikan naputusta ja lähdin tarkastamaan lajia, koska paikalla on ollut jo useamman viikon valkoselkätikka, jota en ole onnistunut näkemään.

Tälläkertaa naputtelija oli palokärki, joita oli paikalla ainakin 3. Lisäksi löysin yhden käpytikan.

Ruskean sävyisiä urpiaisia ruokaili rantapuissa. Hyvän lintupäivän muita lajeja olivat mm. puukiipijä, peukaloinen ja kanahaukka. Kävin vielä alkuillalla tarkistamassa "helmipöllö paikan" Yksinäinen mustarastas varoitteli taukoamatta läheisessä kuusikossa, mutta en onnistunut saamaan varoittelun kohdetta esille. Helmipöllö lienee siirtynyt sinne päiväpiiloonsa.

Helmipöllön myötä olen nähnyt Laajalahdella jo 147 lajia.