Auringon noustessa pieni vilkaisu ulos kertoi, että päivästä tulisi marraskuun komein. Taivas oli täysin pilveton, tuuli nollassa ja pakkanen oli yöllä vetäissyt autojen lasit huuruun. Päätimme nopeasti suunnata retkelle Siikanevalle. Olin aikaisemmin miettinyt, että Siikaneva olisi voinut olla hyvä retkikohde ensilumien sataessa. Päästyämme perille oli parkkipaikalla jo vajaat kymmenen autoa. Auton mittari näytti seitsemää astetta pakkasta. Aurinko oli juuri kiivennyt suonreunan mäntyjen yläpuolelle ja kuuraiset heinät säkenöivät.

Vesilätäköiden jäänpintaa oli muodostunut hauskoja kuvioita ja suosta huokuva kosteus oli jäätynyt korsien pintaan.

Varjon puolella huurteinen heinikko näytti miltei usvalta ja puut näyttivät kelluvan pumpulimeressä.

Suolla oli uskomattoman hiljaista. Välillä edellä kulkevien retkeilijöiden koiran valjaissa roikkunut karhukello kilkatti, ja muutamaan kertaan korppi kuulutti reviiriään, mutta muutoin hiljaisuus oli täydellistä.

Pienet suomännyt toivat mieleen itämaiset bonsaipuut.

Laavulla oli purukkaa parhaillaan lähes 15 henkilöä eli kaunis ilma oli saanut muitakin liikkeelle. Talitiainen kärkkyi grillimakkaran palaa vähän kuin kuukkelit pohjoisemmassa. Myös hömötiainen, närhi ja pyy nähtiin vilaukselta.

 

Iltapäivällä aurinko sulatti jo vähän männynlatvoja, mutta lämpötila pysyi silti pakkasen puolella. Suoaukeilla aurinko lämmitti vielä selvästi, mutta varjoisissa suometsiköissä lämpötila tuntui tippuvan melkoisesti.

Paluumatkalla Juupajoenkohdalla edestämme lensi vielä peräti 53 teeren parvi. Kohtalaisen kokoinen Etelä-Suomalaiseksi parveksi. Seuraava retki Siikanevalle täytynee tehdä alku kesästä. Silloin tunnelma voi olla aika erilainen kun lukuisat kahlaajat, sääkset ja tuulihaukat ovat pesimäpuuhissaan.